MT MIELIALAHÄIRIÖT: F30-31 lapsella

MT MIELIALAHÄIRIÖT: F30-31 lapsella

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyypillinen alkamisaika on 15-35 v. Diagnoosin saamiseen oireiden alkamisesta menee n. 8 vuotta. Koska varhainen tunnistaminen on hoidon tasapainon ja väärien diagnoosien välttämisen vuoksi tärkeää, meitä mietityttää mitä tulisi osata ottaa huomioon, jotta kaksisuuntainen mielialahäiriö voitaisiin todeta ja asianmukainen hoito aloittaa mahdollisimman pian jo lapsena. 

Pitkään ajateltiinkin, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä ei esiintyisi lapsilla kypsymättömien kognitiivisten rakenteiden vuoksi. Vaikka merkintöjä lapsuusiän maniasta ja sen hoidosta on 1920-luvulta lähtien, on sen diagnosointi ollut melko harvinaista. Viime aikojen lisääntynyt tutkimustieto onkin tullut tarpeeseen, sillä kaksisuuntainen mielialahäiriö voi puhjeta alle kouluikäisenä ja hoitamattomana se heikentää koulumenestystä ja toimintakykyä ja haittaa lapsen psykososiaalista kehitystä. Edelleenkin se jää usein tunnistamatta tai tulkitaan muuksi häiriöksi esim. ADHD:ksi. (Puustjärvi – Kumpulainen 2008.) Ylivilkkaushäiriöt saattavat kuitenkin olla merkki alkavasta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (Toivio – Nordling 2013: 207). Kaksisuuntaisen mielialahäiriön erottaminen ADHD:stä on tärkeää myös siksi, että ADHD:n hoidossa käytettävät stimuloivat lääkkeet saattavat laukaista manian (Sadeniemi – Aer – Jänkälä –  Sorvaniemi – Stenberg 2013: 85). 

Lasten ja varhaisnuorten kaksisuuntainen mielialahäiriö alkaa usein vakavalla masennusjaksolla. Ennen taudin puhkeamista saattaa esiintyä ennakko-oireita kuten omien mielialojen tunnistamisen ja säätelyn vaikeus, keskittymisvaikeudet, uniongelmat ja estoton käytös. (Puustjärvi 2012.)

Häiriön diagnosointiin käytetään samoja kriteerejä kuin aikuisilla lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen. Manian oireita ovat kohonnut mieliala, ärtyneisyys, suuruusajatukset, vähentynyt unentarve, taukoamaton puhe, keskittymiskyvyn ja tarkkaavaisuuden häiriöt, psykomotorinen aktiivisuus, mielihyvähakuinen käytös sekä psykoottiset oireet ja itsetuhoisuus (Lastenmielenterveystalo).  Masennusoireet ovat samoja lapsilla kuin aikuisilla: toimintakykyä alentava mielialan lasku, toimettomuus, syyllisyyden tunto, ilottomuus ja ärtyneisyys. Lapsilla ärtyneisyys ja motorinen levottomuus ovat tavallisempia kuin aikuisilla. (Puustjärvi 2012.)

Lapsena puhjennut häiriö ei ole yhtä tarkkarajainen manian ja masennuksen jaksojen suhteen kuin vanhempana puhjennut. Tyypillistä on päivittäin vaihteleva mieliala ja sekamuotoinen taudinkuva. Diagnosoinnin apuna käytetään vanhempien haastattelua, mielialapäiväkirjaa ja psykologisia tutkimuksia, joilla kartoitetaan lapsen yleistä taitotasoa ja persoonallisuutta. (Puustjärvi – Kumpulainen 2008.)

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on osittain periytyvää ja erityistä huomiota olisikin kiinnitettävä lapsiin, joiden lähisuvussa tautia esiintyy. 75% kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan vanhemman lapsista ei kuitenkaan koskaan sairastu mielialahäiriöön. (Sadeniemi ym. 2013: 274.) Yhteenkuulumattomuuden tunne, epäjohdonmukainen kasvatus ja perheen ristiriidat kasvattavat riskiä sairastua. Unenpuute ja stressi voivat myös olla laukaisevia tekijöitä. (Puustjärvi – Kumpulainen 2008.)

Erään Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan äidin alhainen koulutustaso, isän alhainen tai korkea ikä sekä syntymäpaikka ovat yhteydessä lapsen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.  (Chudal 2015). Tässä tutkimuksessa ei huomioitu vanhempien mahdollista mielialahäiriötä ja olisikin ollut mielenkiintoista nähdä mikä sen osuus olisi ollut loppupäätelmissä.

Hoidon onnistumisen kannalta on tärkeää, että lapsella on vahva tukiverkosto, joka sitoutuu hoitoon. Lapselle tulee luoda vakaa rytmi arjessa, jotta lapselle voidaan taata edellytykset ikätasoa vastaavalle normaalille kehitykselle sekä stressinhallinnan ja ongelmanratkaisun harjaannuttamiselle. Huomiota tulee myös kiinnittää ympäristöön, sillä lapsi on sairautensa vuoksi altis vaaroille. (Lastenmielenterveystalo.) Hoito on kokonaisvaltaista ja tavoitteena on sairauden ymmärtäminen ja hyväksyminen, akuuttien oireiden lievittäminen, psykososiaalisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen sekä elämänhallinta sairauden kanssa. Hoitomuotoina käytetään psykoedukaatiota, perheen tukemista, psykoterapiaa ja lääkitystä. (Hämäläinen – Kanerva – Kuhanen – Schubert – Seuri 2017: 282-284.)

Varsinkin oirejaksojen aikana sairas lapsi vie paljon vanhempien huomiota ja voimia. Mikäli perheessä on useampia lapsia, saattaa tämä herättää muissa lapsissa mustasukkaisuutta ja katkeruutta. Maanista sisarusta kohtaan saatetaan tuntea pelkoa ja myös häpeää. On tärkeää, että muut lapset voivat avoimesti puhua tunteistaan ja että heille kerrotaan sisaruksen mielialavaihteluiden johtuvan sairaudesta eikä esim. muista ihmisistä. Korostetaan, että muut lapset saavat olla iloisia, vaikka sisarus on surullinen tai raivokas eikä heidän tarvitse olla ”helpompia lapsia” säästääkseen vanhempien voimia. Vanhempien jaksamisen lisäksi tulee huomiota kiinnittää perheen muiden lasten mahdolliseen oireiluun ja tuen tarpeeseen. (Sadeniemi ym. 2013: 263-266.)

Jotta lapsen käyttäytymistä voi pitää poikkeavana, tulee olla vahva tieto lapsen normaalista kehityksestä. Siihenkin kuuluu mielialavaihtelua, uhmaa, mielikuvitusta, kokeilua ja rajojen hakemista. Häiriökäyttäytymiseen vaikuttavat monet tekijät eikä alle kouluikäinen pysty välttämättä kovin realistisesti analysoimaan omaa toimintaansa. Lisäksi kun vielä monia käytöshäiriöitä saattaa esiintyä samanaikaisesti, ei diagnoosin tekeminen ole yksinkertaista. Meistä tuntuu, että tulevina sairaanhoitajina emme välttämättä osaa lapsen poikkeavan käytöksen perusteella tulkita mistä häiriöstä on kyse. Oleellisempaa olisikin tiedostaa erilaisten häiriöiden ja sairauksien mahdollisuus ja saada mahdollisuus ottaa asia puheeksi vanhempien kanssa ja ohjata heitä mahdollisiin tutkimuksiin lapsen oireiden taustalla olevien tekijöiden selvittämiseksi ja diagnoosin saamiseksi. Hoitotyössä on tärkeää huomioida myös perheen muut lapset, sillä he ovat sairastuneelle tärkeä tuki tulevaisuudessa.

LÄHTEET:

Chudal, Roshan 2015. Prenatal and perinatal risk factors for bipolar disorder. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta.

Hämäläinen, Kaisu –  Kanerva, Anne  –  Kuhanen, Carita –  Schubert, Carla –Sauri, Tarja 2017. Mielenterveyshoitotyö. 5., uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Lastenmielenterveystalo. Mielenterveystalo.fi <https://www.mielenterveystalo.fi/lapset/ammattilaisille/hairiot/mieliala_ja_ahdistuneisuushairiot/Pages/kaksisuuntainen_mielialahairio.aspx>. Luettu 22.10.2017.

Puustjärvi, Anita 2012. Voiko lapsellakin olla kaksisuuntainen mielialahäiriö? adhd 2. 10-15.

Puustjärvi, Anita – Kumpulainen, Kirsti 2008. Kaksisuuntainen  mielialahäiriö lapsuudessa. Lääketieteellinen  Aikakauskirja Duodecim 124(18). 2095-101.

Sadeniemi, Minna –Aer, Juhani –Jänkälä, Kirsi –  Sorvaniemi, Marko –Stenberg, Jan-Henry 2013. Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Opas sairastuneille ja heidän omaisilleen. 1. painos. Helsinki: Duodecim.

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia.3., uudistettu painos. Helsinki: Edita.