PSYK KRIISIPSYKOLOGIA: Lapsen kriisi

LAPSEN KRIISI

Kun lasta kohtaa kriisi on erityisen tärkeää, että hänellä on lähellä turvallisia, tuttuja ihmisiä, jotka voivat auttaa häntä kohtaamaan ikävän tapahtuman. Lapsi ei välttämättä osaa ilmaista ahdistusta ja surua eikä olekaan helppo tietää, miten lapsi tilanteen kokee. (Miten tuen lasta kriisissä?) Monesti lapsen käsittely- ja toipumiskykyä traumaattisten tilanteiden yhteydessä aliarvioidaan. Luullaan helposti, ettei lapsi huomaa, kuule tai tajua. Edelleen virheellisesti ajatellaan, että lapsen ”suojelemiseksi” on parempi olla kertomatta koko totuutta, koska lapsi ei kuitenkaan ymmärrä tai että ymmärtää vain pinnallisesti ja unohtaa sitten. Jos aikuisella on kyky käsitellä lapsen kokemuksia lapsen kanssa, on lapsella mahdollisuus toipua traumasta nopeammin ja paremmin kuin aikuisen.  (Saari 2012: 251-252.)

Aikuisen kriisinkäsittelyssä voidaan erottaa neljä vaihetta: shokki, reaktio, käsittelyvaihe ja uudelleen orientoitumisen vaihe. Lasten reaktiot ovat kehitysvaiheen ja elämänkokemuksen mukaisesti erilaiset kuin aikuisilla ja lapsen kriisiä onkin tarkoituksenmukaisempaa kuvata käsitteillä alku, keskivaihe ja loppu. (Poijula 2016: 18, 21.)

Kriisin kohdatessa on tärkeää yrittää säilyttää arjen rutiinit, kuten ruokailu- ja nukkumaanmenoajat. Se tuo lapselle turvallisuutta ja näin lapsi saa käsitystä elämän jatkuvuudesta tapahtuneesta huolimatta. Lapsi tarvitsee myös paljon yhdessäoloa ja fyysistä läheisyyttä (Miten tuen lasta kriisissä?). Avoin ilmapiiri, jossa myös aikuiset näyttävät tunteita ja jossa rehellisesti puhutaan asioista, auttavat lasta tuntemaan olonsa turvalliseksi ja luottavaiseksi. Lapsen luottamus vanhempia kohtaan järkkyy, jos hänelle ei kerrota totuutta tai viivytellään sen kanssa ja lapsi kuulee sen ulkopuolisilta. Lapsi myös helposti aistii kodin ilmapiirissä tapahtuneen muutoksen ja saattaa oman mielikuvituksensa avulla tehdä omia teorioita tapahtuneesta ja lapselle tyypillisen itsekeskeisen ajattelun vuoksi nähdä itsensä osallisena tai jopa syyllisenä tapahtumiin. Myös aikuisen tunnereaktioista on hyvä puhua, jotta lapsi ei tuntisi pelkoa esim. aikuisen itkiessä. Kun aikuinen hyväksyy itse omat tunteensa, on lapsenkin helpompi elää niiden kanssa. Aikuisen vaivautunut, salaileva käytös tunteenpurkauksien yhteydessä voi johtaa siihen, että lapsi alkaa suojella omia vanhempia esim. pidättelemällä omia tunteita, ettei aiheuttaisi lisää pahaa mieltä vanhemmalle. (Saari 2012: 260-262.)

Tyypillistä lapsen ajattelulle kriisitilanteessa on lyhytjänteisyys. Lapsi saattaa esim. surra kuollutta omaista hetken ja pian ollakin taas jo leikkimissä iloisin mielin kunnes taas suru valtaa mielen.  Lapsi myös ajattelee konkreettisesti asioista ja on kiinnostunut yksityiskohdista. (Saari 2012: 254.) Lapsi saattaa esittää yllättäviäkin kysymyksiä, joihin tulee vastata mahdollisimman totuudenmukaisesti lapsen kehitysvaihe huomioonottaen. Esimerkiksi kuolemasta ei pitäisi puhua poisnukkumisena, sillä lapsi ei välttämättä ymmärrä aikuisten käyttämiä vertauskuvia vaan saattaa ajatella, että nukkumisen jälkeenhän herätään eli kuollut ihminen tulee takaisin. Voi myös käydä niin, että lapselle selitettäessä, että tämä nukkuminen onkin lopullista, hän alkaa pelätä nukkumista, omaa ja vanhempien. (Miten tuen lasta kriisissä?) Lapsen huolen vähättely saattaa johtaa lisääntyvään tuskaan ja ymmärtämättömyyteen. Aikuisen on tärkeää ymmärtää lapsen ajatuksen kehitys eri ikäkausina, jotta osaa antaa tukea lapsen ajattelulle sopivalla tavalla. On aikuisen vastuulla ottaa asiat puheeksi ja tarjota lapselle mahdollisuus purkaa ajatuksiaan ja käsitellä tunteita keskustelun kautta.

Lapsilla on monia keinoja selviytyä stressistä. He reagoivat eri tavoin riippuen ikä- ja kehitystasosta. Selviytymiskeinoja voivat olla esim. itkeminen, vetäytyminen, mielikuvitus, taantuminen, kieltäminen. Alle kouluikäisille on tyypillistä taantuminen, jolloin lapsi menettää jo oppimiaan taitoja kuten kuivana oleminen ja puheentuotto. Myös motoriset kyvyt saattavat heiketä, keskittymiskyky huonontua ja somaattisia oireita ilmetä. Kouluikäiset saattavat oirehtia yliaktiivisuudella, vihalla ja riitelyllä tai vetäytymällä. (Poijula 2016: 13- 15.)

Leikki on lapsen spontaania omaa terapiaa. Kriisitilanteen leikit saattavat aikuisesta tuntua sopimattomilta ja kauhistuttavilta, mutta ne ovat tärkeä keino lapselle käsitellä tapahtumia, eikä niitä pidä kieltää. Leikki parantaa ja edistää sopeutumista, kun mielikuvitukselle ja luovuudelle annetaan tilaa. Samalla aikuinen voi leikkiä tarkkaillessaan saada arvokasta tietoa lapsen ajatusmaailmasta.  Mikäli leikit sen sijaan muuttuvat pakonomaiseksi toistoksi, ne eivät edistä toipumista ja tällöin aikuisen olisi hyvä tuoda leikkiin uutta näkökulmaa esim. vaihtamalla rooleja tai muuttamalla leikin loppua. (Saari 2012: 265)

Piirtäminen on myös keino purkaa ajatuksia, joita ei välttämättä osaa pukea sanoiksi. On tärkeää puhua lapsen kanssa piirustuksista ja antaa lapselle mahdollisuus kertoa piirustuksen yksityiskohtien merkityksestä. Vanhempia lapsia saattaa runojen kirjoittaminen helpottaa (Saari 2012: 266-267.)

Sadutuksen avulla luodaan läheisyyden ja turvallisuuden tunnetta samalla kun kuunnellaan lasta. Sadutuksen avulla lapsen kanssa tehdään yhdessä satua, se kirjataan ylös ja luetaan lapselle, jolloin lapsi voi sitä täydentää tai korjata haluamallaan tavalla.  Sadutus helpottaa puhumista ja antaa mahdollisuuden mielikuvituksen avulla purkaa todellisia tunteita. (Lastensuojelun käsikirja.)

Lapsella on monia keinoja käsitellä traumoja ja selviytyä niistä, mutta tarvitsee ehdottomasti aikuisen tukea ja apua. Yleensä kriisi koskettaa koko perhettä ja vanhemmat saattavat olla kovilla oman kriisin työstämisessä. On kuitenkin tärkeää paneutua lapsen traumaattiseen kokemukseen ja sen läpikäymiseen huolellisesti, jotta siitä ei jäisi elinikäistä tuskaa, joka pahimmassa tapauksessa hautautuu vuosiksi puhjetakseen myöhemmin psyykkisenä oireiluna tai sairastumisena. Lapsen tukena voi myös vanhemman lisäksi olla joku muu tuttu aikuinen. Parasta on, jos lapsen ympärillä on hyvin ja samansuuntaisesti toimiva sosiaalinen verkosto. Jokaisella verkoston aikuisella on ainutlaatuinen ja tärkeä rooli lapsen vierellä. (Poijula 2016: 8; Saari 2012: 272)

LÄHTEET:

Lastensuojelun käsikirja. Sadutus. THL <https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyomenetelmat-ja-valineet/tyomenetelmat/sadutus>. Luettu 21.10.2017

 Miten tuen lasta kriisissä? Suomen Mielenterveysseura. <https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/kriisit/miten-tuen-lasta-kriisiss%C3%A4>. Luettu 21.10.2017

Poijula, Soili 2016. Lapsi ja kriisi. Selviytymisen tukeminen. Helsinki: Kirjapaja

Saari, Salli 2012. Kuin Salama kirkkaalta taivaalta. Helsinki: Otava